Palotar 112

Mitä toivon uudelta pelastuslailta

Mitä toivon uudelta pelastuslailta

Uudelta pelastuslailta toivon paloasemille miehistövahvuuksia, jotka hätätilanteissa varmistavat pelastus- ja hoitotoiminnan jatkuvuuden sekä palomiesten työturvallisuuden.  Kun pelastuslaitokset toimivat nyt jo suorituskykyvaatimusten rajalla, voiko joku kuvitella voitavan vielä säästää miehistövahvuuksista perustamalla ne riskien vuorokauden ja vuodenajan mukaisiin vaihteluihin?  Kuvitellut kustannussäästöt heikentäisivät heti meidän kansalaisten turvallisuutta.  Onnettomuuksia, tulipaloja eikä muitakaan katastrofeja ei pystytä koskaan ennustamaan etukäteen.  Ne eivät tapahdu vain virka-aikaan, vaan silloin kun ovat tapahtuakseen, useinkin yön pimeinä tunteina.  Hädän hetkellä pelastuslaitoksilta oletetaan löytyvän kykyä ja valmiutta kaikenlaisiin operaatioihin, kaikenlaisissa tilanteissa.

Hukka perii meidät kansalaiset, jos paloasemilta ei löydy pelastusvalmiutta kuin tiettyinä kellonaikoina, jotka ovat tilastonikkareiden keksimiä ”ruuhkahuippuja”.  Lisäksi pitää ottaa huomioon sekin, että väärästä eläkeiästä johtuen väki asemilla vanhenee eikä kaikilta palomiehiltä löydy enää oman ammattinsa vaatimia kykyjä pelastustoimiin, mutta töissä vain pitää olla.  Kuka takaa sitten lopputuloksen?

Ensihoidon soisin pysyvän ensisijaisesti pelastustoimen käsissä.  Pelastusalan ammattilaisilla on paras tietotaito ja kokemus tästäkin asiasta.  Ja myös kyky kantaa kaikenkokoisia potilaita turvallisesti vaikeissakin olosuhteissa.

Lakiin ei ilmeisesti vieläkään olla kirjaamassa savusukellusohjetta, vaan se säilyy omana ohjeenaan edelleen.  Tärkeintä on, että savusukelluskelpoisuus säilyy palomiehen ammattipätevyyden ykköskriteerinä, josta ei koskaan tingitä.

Helsingin toivoisin jäävän omaksi pelastusalueekseen, koska se on laaja ja väestöpohjaltaan kasvava, riskialtis pää- ja hallintokaupunki omine erikoistarpeineen.  

                                                                                                                              FM Raija Kuosmanen, Palotar 112

                                                                                                                              Hyvinkää                    1.12.2016                                                                                                                             

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat